Olin jo pitkään haaveillut koirasta. Rupesi tuntumaan siltä että nyt olisi hyvä aika ruveta toteuttamaan tätä haavetta. Vihjailin asiasta jo kotona ja ystäville. Selasin myytävien koirien ilmoituksia, mutta ei tuntunut löytyvän sitä oikeaa. Olin jo päättänyt että emme välttämättä pentua ottaisi vaan antaisimme mielellään kodin jollekin kodinvaihtajalle jota ei syystä tai toisesta voida tai haluat pitää. Toiveissa oli pieni tai keskikokoinen koira niin että lapsetkin pystyisivät koiraa ulkoiluttamaan.
Seuraavaksi löysin eri rescuekoira järjestöjen sivuja ja se rupesi tuntumaan oikealta vaihtoehdolta. Kolusin läpi satoja eri koiria, niiden kuvia ja kuvauksia ja tuntui jo siltä etten millään pysty päättämään kuka olisi meille se oikea.
Tässä vaiheessa kuvaan astui siskoni ystävä joka on tuonnut koiria Kyprokselta. Siskoni oli kertonut hänelle koirahaaveistani ja hän lähetti minulle viestin että lokakuussa olisi mahdollisuus saada Kyprokselta koira hänen mukanaan lennolla.
Pyysin laittamaan kuvia koirista ja hetken päästä katselin tätä kuvaa:
Se oli siinä, rakkautta ja huolta ensisilmäyksellä <3
Seuraavana yönä en saanut unta vaan koiran katse porautui mieleeni unissakin, kuvittelin hänet jo tepastelemaan meidän asuntoon ja mietin mitä kaikkea voisimme hänen kanssa tehdä ja ja ja... päätöksen teko minkään asian kanssa ei ole ollut näin helppoa. Lucy oli koira juuri meitä varten.
Kuvassa Lucy on eräällä Kyproksen kunnallisista koiratarhoista, jossa koirien tulevaisuus on todella karu.
Saatuani "luvan" toiselta puoliskoltani otin yhteyttä siskoni ystävään ja varasimme Lucyn meille, jolloin he alkoivat etsiä hänelle kotihoitopaikkaa jossa Lucy voisi olla ennen lentoa Suomeen. Meni muutama päivä kun sain ilouutisia että Lucylle oli löytynyt kotihoitaja Kyprokselta ja koira pääsi turvaan, pois tarhalta.
